Molempien tavoitteena on perinteisesti saada paras hinta. Koska tavoitteet ovat vastakkaiset, käytännössä se tarkoittaa yritysten tavoitteista riippuen välillä pitkiä ja turhiakin kilpailutuskierroksia.
Tavoitteenamme on poistaa kaupankäynnin esteitä lisäämällä yritysten kilpailukykyä läpinäkyvyyden avulla ja suunnata hankinta- ja myyntiresurssien käyttö oikeisiin asioihin. Sen vuoksi olemmekin kehittäneet työkalun, jolla sekä valmistavat, suunnittelevat että ostavat yritykset voivat faktoihin perustuvien kustannustietojen avulla sopia hinnoista tehokkaammin ja nopeammin kuin kepillä jäätä kokeilemalla. Samoin myös hinnanmuutokset ovat helpommin sovittavissa.
Muutaman kerran olen kuullut, että alihankkijamme tekevät laskelmat meidän puolestamme tai meillä ei ole aikaa siihen, koska tällä hetkellä aikamme kuluu hinnannousujen torppaamiseen. Tai me emme oikeastaan tiedä mistä kustannukset muodostuvat. Luit oikein… Kompetenssin ja/tai ajan puute ovat tyypillisiä ongelmia hankintaorganisaatioissa.
Mutta hetkinen, kuinka kauan yhden kustannuslaskelman tekemiseen oikeastaan menee aikaa? Meidän sovelluksellamme itse asiassa vain kahdesta viiteen minuuttia, toisin sanoen niitä tekee helposti 100-200 kpl yhden työpäivän aikana. Jos yrityksellä on esimerkiksi n. 1000 osto-osaa, ne kaikki saa analysoitua yhdessä – kahdessa viikossa. Esiasetettujen parametriemme ansiosta sovelluksemme tulee nopeuttamaan laskentaa vielä entisestään ja toimii samalla ohjaavana sekä opettavana työkaluna.
Lisäresurssejakaan ei tarvita, jos organisaation fokus laitetaan uusiksi. Uudelleenorganisoinnilla ja kompetenssia kasvattamalla hankintatyöt onnistuvat joissain tapauksissa jopa entistä pienemmällä pääluvulla. Vapautuneet resurssit voi myös ohjata tuottavampaan työhön. Sama koskee myös myyvää osapuolta.
Esimerkki säästöistä.
- Yrityksen vuotuinen ostobudjetti kaksi miljoonaa euroa
- Suorat säästöt 20% = 0,4 miljoonaa euroa
- Faktapohjainen kustannusanalyysi säästää tyypillisesti 20-50% suoria ostokustannuksia
- Henkilöstökustannukset
- Yhden valkokaulustyöntekijän palkka mukaan lukien sosiaalikustannukset 50 tuhatta euroa
- Sekä hankinta- että tuotekehitysorganisaatioissa sitoutuu resursseja yrityksen kilpailukyvyn ylläpitämiseen. Samoin myyvältä osapuolelta sitoutuu resursseja uusasiakashankintaan ja sokkotarjousten tekemiseen.
- Yrityksen koosta riippuen toiminnan tehostamisesta tulevat henkilökustannussäästöt ovat merkittävät
- Investoinnit ja tuotepäätökset
- Tuotekehitysprosessi nopeutuu ja yrityksen investointien takaisinmaksuaika pienenee sekä tuotepäätöksien tekeminen selkeytyyNäihin säästöihin verrattuna sovelluksen lisenssikustannus on vain murto-osa, myös pelkästään henkilöstökustannuksist 19.5.2021| Vesa Eskelinen