Havaintoja
Edelleenkin suuri osa yrityksistä ja niiden henkilöstöstä käyttävät ainoastaan tavanomaisia hankintamalleja keskittyen pääsääntöisesti huolehtimaan tehtaidensa materiaalivirtojen riittävyydestä. Hämmästyttävän suuri osa ostajista ja hankintapäälliköistä ei edes näe vastuullaan olevia tuotteita, saati tunne niitä riittävästi, jotta he ymmärtäisivät mistä tuotteiden kustannukset muodostuvat.
Tuotteita kilpailutetaan perinteisten tarjouskyselyiden kautta tai vuosineuvotteluissa, jos silloinkaan. Vaihtoehtoisia toimittajia ei etsitä aktiivisesti, eri alikategoriat ja volyymit ajetaan itsepintaisesti samaan valmistusputkeen.
Jos analysoi oston / hankinnan työpäivää, huomaa, että usein vähintään kolme neljäsosaa siitä kuluu rutiinien pyörittämiseen. Miksi näin? Koska A: Rutiineja ei ole automatisoitu tai käytössä oleva ERP ei tue automatisointia riittävästi, B: Oma osaaminen ei ole riittävällä tasolla ja uusien toimintamallien omaksuminen on epämukavaa ja C: Pelätään muutosta ja/tai halutaan pitää itsensä kiireisinä omalla mukavuusalueella. D: Yrityksen hankintastrategia tai sen toteutuksen ohjaus on puutteellinen tai niistä kumpaakaan ei ole olemassa.
Ratkaisu
Ratkaisuna toimii nykytilanteen ja henkilöresurssien kompetenssien analysointi, strategian (mukaan lukien tavoitteet) luominen ja sen toteutuksen ohjaaminen, automatisoinnin lisääminen, resurssien kompetenssikehitys ja yrityksen sisäisen kommunikaation sekä henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien lisääminen.
Erinomainen vaihtoehto oman tekemisen sijaan tai ohella on interim-palvelun käyttö. Interim-johtaja ensinnäkin omaa laajan kokemuspohjan, tuo yritykseen uuden näkökulman ja tarvittaessa myös tekee asiat oma-aloitteisesti. Bonuksena on joustavuus – interim-palvelun käyttöön nimittäin ei tarvitse työsopimusta tai pitkää perehdytystä, vaan sen saa käyttöönsä vaikka tunneiksi, päiviksi, viikoiksi tai kuukausiksi – aina oman tarpeen mukaan.
DYP International tausta
Perustin yritykseni vuonna 2014, koska halusin tarjota palveluita yrityksille liike-ja hankintatoiminnan kehityksen sekä konsultoinnin alueella. Minulla on yli 20 vuoden kokemus kansainvälisestä kaupasta ja hankinnasta satojen yritysten kanssa. Olen toiminut myös ohutlevyvalmistuksen ja telekommunikaatioalan myynnin tehtävissä. Ohutlevypajat ja muut teollisuuden alat ovat tulleet minulle tutuiksi Euroopassa, Aasiassa sekä Amerikoissakin.
A1eValuator
Liike-ja hankintatoiminnan kehityksen sekä konsultointipalvelujen lisäksi, olemme kehittäneet digitaalisen A1eValuator-should cost-työkalun ohutlevymekaniikalle. Se auttaa yrityksiä saavuttamaan säästö- ja tuotekehitystavoitteensa. Datan latausominaisuus mahdollistaa jopa satojen osien pika-analyysit ja raportit vain muutamassa sekunnissa.
DBC lisää käyttäjiensä kompetenssia, ohjaa neuvottelemaan oikeista asioista, valitsemaan oikean toimitusketjun sekä mahdollistaa jopa kaksinumeroiset säästöt hankintabudjetista.
Tutustu A1eValuator työkaluun tästä.
Autamme yritystäsi kaikilla hankinnan osa-alueilla.
Ota yhteyttä ja käydään tilanteenne läpi.
sales@dypint.com